Tiedote 1/2025

KUULUMISIA LUHALAHDEN PITKÄJÄRVELTÄ

3.2.2025

Miksi toimimme?

Pitkäjärvi sijaitsee Ikaalisten kaupungin Luhalahden kylässä. Pitkäjärvi samentui yllättäen kesällä 2020. Järven kunnostusta varten perustettiin Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys ry., joka ryhtyi kunnostustoimiin.

Pitkäjärvi on vesitutkimusten perusteella havaittu rehevöityneeksi. Yhdistyksen tavoitteena on Pirkanmaan vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman 2022-2027 mukaisesti ehkäistä järven tilan heikentymistä asiantuntijoiden suosittelemilla kunnostustoimilla.

Toimintaa vuosina 2021-2024

  • Laajat vesitutkimukset järvestä ja laskuojista 2021
  • Kosteikkosuunnitelma 2022
  • Vesitutkimukset, vesistörakentamisen kilpailutus, koekalastusta 2023
  • Kosteikon, uoman ja laskeutusaltaan rakennustyöt 2024
  • Vaikuttamista pienten järvien asemaan vesiensuojelussa 2024

Mitä teemme jatkossa

Vuonna 2025 on tarkoitus viimeistellä kosteikon ja uoman rakenteita. Uusilla vesitutkimuksilla seurataan kosteikkorakenteiden suodatusvaikutuksia. Myös koekalastusta tehdään järvellä mm. yhdistyksen omalla verkolla. Pyritään vaikuttamaan pienten järvien asemaan vesiensuojelussa.

Kiitämme nykyisiä jäseniä tuesta ja toivomme tukenne jatkuvan edelleen. Lisäksi toivomme, että yhdistykseemme liittyisi mahdollisimman moni Pitkäjärven mökkiläisistä ja maanomistajista. Myös Luhalahden kyläläiset, joita kiinnostaa vesistön kunnostaminen ja Luhalahden kylän erinomaisen maineen säilyttäminen haluttuna mökkiseutuna ja puhtaana luontokohteena, ovat tervetulleita mukaan. Tarvitsemme varoja kunnostustoimien omarahoituksen turvaamiseen.

Yhdistyksen toiminnasta saat lisätietoja ottamalla yhteyttä sähköpostin kautta. Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 euroa/henkilö tai 50 euroa/mökki. Sen voi maksaa tilille OP FI26 5730 0821 0996 41, viite 3188. Myös lahjoituksen voi tehdä haluamallaan summalla em. tilille samalla viitteellä.

Tule mukaan yhteiseen hankkeeseemme!

Viestit ja palautteet sähköpostilla: kunnostus.pitkajarvi@gmail.com

Katso ajankohtaiset tiedot yhdistyksen kotisivuilta: https://luhalahden-pitkajarvi.webnode.

Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistyksen hallitus


Vuosikokouksen 15.11.2024 päätöksiä

Kokous päätti yksimielisesti vuoden 2023 tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

Kokous päätti vahvistaa vuoden 2025 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Liittymis- ja jäsenmaksun suuruudeksi vahvistettiin vuodelle 2025 edelleen 20 euroa/ henkilö ja 50 euroa/mökkikunta sekä 100 euroa/yhteisö.

Kokous valitsi yksimielisesti vuodelle 2025 hallituksen puheenjohtajaksi Pasi Rintasen ja muiksi jäseniksi Hannu Holman ja Olli Hämäläisen.

Kokous valitsi toiminnantarkastajaksi edelleen Anne-Marie Ståhlströmin.


Juttu UutisOivassa 14.7. ja 26.7.2023

Luhalahden Pitkäjärven kunnostaminen etenee – työt alkavat jo syksyllä

Terhi Palonen

Rehevöityneen Luhalahden Pitkäjärven kunnostus etenee suunnitelmien mukaan.

– Kunnostukseen liittyvistä kaivuutöistä on parhaillaan meneillä urakkatarjouskilpailu. Kunnostus käsittää kosteikon perustamisen, uomarakenteiden ja laskeutusaltaan rakentamisen. Ne on tarkoitus toteuttaa tulevan syksyn ja talven aikana, kertoo hanketta eteenpäin vievän Pitkäjärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Olli Hämäläinen.
Järvellä tehdään myös vielä loppukesästä koekalastusta yhdistyksen omalla verkolla. Sen avulla selvitetään järven kalakantaa.
Pian alkaviin kunnostustöihin ja vesitutkimusten jatkamiseen yhdistys on saanut avustuksia Pirkanmaan ely-keskukselta ja Ikaalisten kaupungilta. Viimeksi kesän alussa yhdistys sai kunnostukseen 10 500 euron avustuksen Metsä Groupin Luonto-ohjelmasta 2023.
Hämäläinen kertoo, että uomakunnostuksella parannetaan peltojen peruskuivatustilaa sekä lisätään rakenteellista monimuotoisuutta ja vedenpidätyskykyä. Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamisen tavoitteena on puolestaan vähentää Pitkäjärveen päätyvää valumakuormitusta sekä lisätä luonnon ja maiseman monimuotoisuutta.

Pienessä ajassa saatu paljon aikaan

Pitkäjärvi samentui yllättäen kesällä 2020. Järven kunnostusta varten mökkiläiset perustivat nopeasti Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistyksen.

– Yhdistyksen tavoitteena on Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitosuunnitelman ja Pirkanmaan toimenpideohjelman 2022–2027 mukaisesti ehkäistä järven tilan heikentymistä asiantuntijoiden suosittelemilla kunnostustoimilla, Hämäläinen kertoo.
Yhdistys teetti heti alkuvaiheessa laajat vesitutkimukset järvestä ja laskuojista. Kosteikkosuunnitelma valmistui syksyllä 2022. Näihin yhdistys sai leader-avustusta ja Ikaalisten Säästöpankkisäätiön avustuksen.
– Kunnostustoimien rinnalla yhdistys seuraa lietelannan levityksestä annettuja ohjeita ja määräyksiä sekä niiden toteutumisen valvontaa.Tarvittaessa pyrimme vaikuttamaan asioiden tilaan, jotta vesistön kuormitus saataisiin vähenemään ja järvi säilymään virkistys- ja luontoarvoiltaan hyvänä, Hämäläinen sanoo.

Pienten vesistöjen tilan seuranta puutteellista

Jo muutaman vuoden kokemuksella vesienhoitotyöstä Hämäläinen on todennut useita toimintaa estäviä tekijöitä.

– Keskeinen ongelma pienten järvien kunnostuksessa on siinä, että lakisääteisen vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman ulkopuolelle jäävät alle 50 hehtaarin vesialueet. Ne olisi tarpeen ottaa aikaisempaa paremmin suunnittelun ja seurannan piiriin. Tällä hetkellä luokittelemattomia vesiä ei seurata esimerkiksi ely-keskuksen toimesta. Joissakin kunnissa vesien tilan seuranta on suunnitelmallista ja hyvällä tolalla, kuten esimerkiksi Nokialla ja Ylöjärvellä.Tässä olisi haastetta myös muille Ikaalisten reitin alueen kunnille.

Suojeluyhdistykset kilpailevat rahoituksesta

Ongelmana Hämäläinen pitää myös yhdistysten kilpailua rahoituksesta.

– Pienten vesien kunnostusta markkinoidaan vapaaehtoisille, kuten vesiensuojeluyhdistyksille, jotka sitten kilpailevat julkisesta rahoituksesta. Taloudellinen tuki ei kuitenkaan kata kuin puolet kuluista ja loppuosan yhdistykset joutuvat hankkimaan muun rahoituksen kautta tai jopa pankkilainana.
Hämäläinen sanoo, että lopputuloksena on sattumanvarainen joukko hankkeita sellaisilta alueilta, joilla ehkä sattuu olemaan henkilöitä, jotka pystyvät tekemään kelvollisia hanke-esityksiä ja hankkimaan niille omarahoitusta, asiantuntija-apua, maanomistajien suostumukset ja pyörittämään vielä vaadittavat hallinnolliset asiat, kuten kirjanpidon, raportoinnin ja maksatusasiat.
– Yhdistystä kohdellaan kuten yritystä. Suuri osa kunnostamisen tarpeessa olevista pienistä järvistä, lammista ja puroista jäänee hoitamatta, koska paikallista toimijaa hallinnollisen taakan pelossa ei ole ja koska julkinen sektori ei ota vastuuta niiden tilasta. Maatalouden harjoittajien osallistuminen vesien suojeluun on ollut tutkimustietojen mukaan viime vuosina varsin vähäistä, koska vesiensuojelu on perustunut heidänkin osaltaan vapaaehtoisuuteen ja tukien käyttöön.

Hämäläinen iloitsee kuitenkin siitä, että Pitkäjärven suojeluyhdistyksen varainhankinta on toistaiseksi onnistunut hyvin.

15.8.2021

Suojeluyhdistys vaatii lietelannan levitykseen rajoja ja tarkempaa valvontaa

Ikaalisissa toimiva Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys on jättänyt Ikaalisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 13.8.2021 vireillepanohakemuksen, jossa vaaditaan lietelannan levityksen lopettamista valumaherkillä peltolohkoilla ja nykyistä tarkempaa valvontaa ja seurantaa lupaehtojen noudattamiseksi.

Ikaalisten Luhalahdessa toimiva karjatila tyhjensi lietelantaa Luhalahden Pitkäjärven läheisyydessä oleville kalteville pelloille kesäkuun alussa. Alueella satoi tämän jälkeen rankasti, vuorokauden sademäärä oli noin 30 mm. Lietettä pääsi valumaan laskuojia pitkin järveen ja siinä oli vesinäytetulosten perusteella suolistobakteerien lisäksi runsaasti myös fosforia ja typpeä. Karjatila on selittänyt tapahtunutta siten, että levityksen jälkeiselle sateelle he eivät voi mitään. Karjatilaa on kehotettu huomioimaan sääennusteiden mukaiset sateet lannan levityksessä. Mikäli sääennusteen mukaan on odotettavissa runsasta sadetta lähiaikoina, lietelantaa ei pidä levittää niille peltolohkoille, joista on mahdollisesti erityistä valumaa vesistöön.

Karjatilan ympäristölupa on ollut voimassa vuodesta 2010 lukien ja lietelantaa on levitetty luvan mukaan kolmasti vuodessa tänä aikana. On todennäköistä, että lietelantaa on päässyt leviämään järveen aikaisemminkin, koska riittävää valvontaa ei ole ollut eikä vesinäytteitä ole otettu.

Yhdistys katsoo, että karjatila on syyllistynyt ympäristörikkomukseen ja että annettu kehotus ei ole riittävä toimenpide asiassa, koska siihen ei ole liitetty valvontatoimia eikä esim. veden laadun seurantaa.

Yhdistys vaatii vahingonkorvausta vesistön pilaamisesta ja kunnostuskuluista sekä korvausta vesinäytteiden tutkimuskuluista. Tämä on vähintäänkin kohtuullista, koska tiedetään julkisuudessa olleiden tietojen perusteella, että karjatila on tänä vuonna saanut maataloustukea jopa 1,2 milj. euroa!

Lisäksi yhdistys vaatii, että karjatilalle annetaan määräys lietelannan levityksen lopettamisesta kysymyksessä olevilla valumaherkillä peltolohkoilla. Mikäli lietelannan levitystä kuitenkin jatkettaisiin, tulisi toiminnanharjoittajalle asettaa velvoite teettää vesinäytetutkimukset laskuojasta ja järvestä kunkin lietelannan levityskerran jälkeen

Ikaalisten kaupungin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelmassa ei ole erikseen mainittu lietelannan levitystä riskinä eikä siihen ole suunniteltu riittäviä valvontatoimia eikä vesistöjen tarkkailua, mitä voidaan pitää puutteena. Alueella toimii huomattavan suuria karjatiloja ja tilakoot ovat kasvaneet. Herää kysymys, riittävätkö resurssit näiden ympäristöriskien valvontaan.

Myös ilmastonmuutoksen seurauksena lisääntyneet rankkasateet ja tulviminen on otettava huomioon lietelannan levitystä koskevia määräyksiä annettaessa ja niitä valvottaessa.

13.8.2021

Yhdstys teki aloitteen määrärahan ottamiseksi Ikaalisten kaupungin vuoden 2022 talousarvioon

Ikaalisten reitille on laadittu vesienhoidon toimintaohjelma yhteistyössä Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunnan kanssa. Työtä on koordinoinut Pirkanmaan ELY-keskuksen vesiyksikkö kumppaninaan Pirkanmaan liitto. Ikaalisten kaupunki on mukana neuvottelukunnassa.

KVVY:n avustamana on ns. Kyrösjärven ryhmässä syntynyt perusteltuja kunnostuskohteita, joita on syytä eri keinoin edistää vesienhoidon toimintaohjelman tavoitteiden suuntaisesti. Ely-keskuksen kautta on mahdollista saada rahoitusta 50 % hankkeeseen hyväksytyistä kustannuksista. Kuitenkin hankkeet saattavat jäädä vain suunnitteluasteelle, koska niille ei aina löydetä tarvittavaa omarahoitusosuutta.

Tämän perusteella ehdotetaan määrärahan ottamista vuoden 2022 talousarvioon vesistöjen kunnostus- ja monimuotoisuustöihin tarkoitettujen avustusten myöntämistä varten seuraavasti:

Ympäristönsuojelun avustukset vesistöjen kunnostus- ja monimuotoisuustöihin

Avustukset ehdotetaan myönnettäväksi seuraavin periaattein:

- Avustukset myönnetään pääosin vesistöjen kunnostustöihin ja vesistöjen monimuotoisuutta edistäviin toimiin.

- Avustusta voi saada myös kunnostustöihin liittyvien välttämättömien suunnitelmien laatimiseen ja lupahakemusten käsittelymaksuihin

- Avustusten hausta ilmoitetaan alkuvuodesta kuuluttamalla hausta kaupungin kotisivuilla ja lehti-ilmoituksella paikallislehdessä

- Avustuksen saaja on velvollinen ilmoittamaan avustuksen käytöstä lautakunnalle vuoden loppuun mennessä. Lautakunta voi periä käyttämättä jääneet tai väärään käyttötarkoitukseen käytetyt avustukset takaisin tai siirtää avustuksen käytön perustellusta syystä seuraavalle vuodelle.

Määrärahaa ehdotetaan 10 000 euroa.

Aloiteoikeus

Kuntalain (410/2015) 23 §:n perusteella kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys ry.








Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita